perjantai 3. tammikuuta 2014

Retroilua

Tammikuun ompeluhaaste on laskea kangasmäärän muutos (ja yrittää päätyä miinuksille). Plussaa on kaikki hankittu kangas ja miinusta ommeltu. Tulos on tähän mennessä + 2 m - 0,9 m - 0,8 m = + 0,3 m. Tilanne ei kuitenkaan ole ihan katastrofaalinen, vaikka hamstrausta onkin ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Olen nähnyt kuvia muiden kangaspinoista ja omani näyttävät ainakin toistaiseksi niiden rinnalla ihan amatöörimäisen pieniltä. Sitäpaitsi annoin siskolleni laatikollisen kankaita ym. pientä kivaa joululahjaksi. Tammikuun haaste on saanut kuitenkin vipinää paininjalkaan ja tänään syntyi tämä retrokukkainen paita. Riemukukka-kankaan olen voittanut jonkun blogin kangasarpajaisista. Applikoin helmaan kaulakanttauksen resorin värisestä joustiksesta kukan. Oisin värittänyt sen kangastussilla, vaan enpä omista just ton väristä tussia.



Surautin illalla vielä patalaput. Entiset oli sellaiset rispaantuneet kestotahraiset kauhtanat ja lirut, että piti asetella useammat päällekkäin. Eristeenä näissä lapuissa on sisällä Tiimarista ostettu paksu askarteluhuopa ja yksi kerros vanua (kirppislöytö). Jääkarhukangas on myöskin kirppislöytö. Tuosta toisesta markiisista olen joskus tehnyt vauvakeinun ja sitä oli jäänyt kaappiin pieni pala.


Tässä vielä kuva mainitsemastani keinusta. Olen tehnyt tän ennen blogin aloitusta.

- 0,25 m, eli enää 5 senttiä plussalla =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset kommentistasi =)