keskiviikko 1. tammikuuta 2014

FBA-kokeilu

Vaihdoin Onionin kaavan Make-It-Workiin, mutta siihenkään ei oikein mun muhkeampi rintavarustus mahtunut. Etsin sitten netistä kaavanmuokkausvinkkejä ja törmäsin termiin FBA (Full Bust Adjustment). Löysin eri tapoja leventää kaavaa rintojen kohdalta. Tää näytti minusta kokeilun arvoiselta. En tehnyt mitään sisäänottoja ompeluvaiheessa, isonsin vain kaavaa leikkaamalla sen auki kuvassa näkyviä katkoviivoja pitkin ja erottamalla reunoja pari senttiä toisistaan. Teippasin aukkojen alle lisää kaavapaperia. Olen piirtänyt MIW-kaavan niin, että yläosa on M-kokoa ja se levenee L-kokoon kainalosta lähtien, koska muuten puseron hartioista tulee mulle liian suuret. Takakappaletta piti hiukan pidentää, sillä etukappaleen sivusauma piteni n. 3 cm. Kaula-aukkoakin pienensin hiukan, kun se on mun makuun hiukan liian avara. Parin sentin lisäväljyys leveydessä tuo kivasti tilaa mahamakkaroille. Pitäis vissiin aloittaa kuntokuuri!

En lisännyt (kuten alkuperäisessä ohjeessa tehtiin) kaavaan senttejä etukappaleen keskiosaan. Siksi helma on edestä hiukan lyhyempi kuin takaa.


Kädensuu pysyy samana kuin alkuperäisessä kaavassa, eli hihaan ei tarvi tehdä muokkauksia. Kädentien alle sivusaumaan vois tehdä kankaassa sisäänoton vetäen ja ommellen sen kiilan kiinni ennen sivusauman ompelua, mutta en nyt sitten vaan tehnyt, kun en halunnut kankaan kukkakuvioinnin menevän rikki. Jätin siis vaan auki ja ompelin tyytyväisenä sivusauman kiinni tyyliin: katotaan, miltä näyttää, jos ei oo hyvä, niin puran auki ja teen sisäänoton. Alkuperäisessä nettiversiossa on tehty niin, että se sivusauman kiila on vaan kaavapaperissa vedetty takas yhteen teipillä viis veisaten rytystä, joka siitä syntyy. Ja sitten siinä on laitettu kaava vähän vinoon kankaalle, että keskelle etukappaletta tulee kiilamaisesti lisää kangasta. Huomaatko?
http://blog.mariadenmark.com/?p=1046
Jostain syystä "kainaloviiksistä" ei tullu pahat, vaikka sisäänottoa en tehnytkään.
Viiksikuva vessassa =)
Tämä on kainaloviiksi
Jos joku miettii, että mikä on kainaloviiksi, niin tässä kuva samalla kaavalla tehdystä raitapaidasta ilman FBA-muokkausta. Viiksi on selvästi nähtävissä. 

Tätäkin FBA-muokkausta vois kokeilla. Näyttää hyvältä.

3 kommenttia:

  1. Vau! Oon vältelly itselle ompelemista tuon takia, en tiedä miten lisäisin senttejä.. Mutta kiitos tästä, ehkäpä nyt itsekin kokeilen :)

    VastaaPoista
  2. Aattelin, että jos menee ihan metsään, niin ehkä tästä tulis vielä pikkutytölle joku paita =). Kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Mulla on se Palmer-Pletchin kirja jota eka linkkisi Maria Denmark neuvoo. Se lisäpituus etukappaleelle tehdään siitä syystä, että pulleat rinnat tarvitsee enemmän kangasta sekä leveys että pituussuunnassa. :)

    Hyvin onnistuit!

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi =)