Näytetään tekstit, joissa on tunniste ropina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ropina. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Pastellikuu

Hommahuoneen haasteessa helmikuussa tehdään pastelliväreistä. No, sitä värimaailmaa mun kangaspinoista löytyy vaikka muille jakaa. Yllättävän sinivoittoiset on tosin mun kangaspinot...


Romantiikkaa löytyy nyt yläkerran vessan lisäksi Mintun mintunvärisestä tunikasta. Helmaa kiertää pitsirypytys ja rintaa koristaa suuri pitsisydän. Tuon suloisen arkun on muuten mun pappa tehnyt joskus nuorena miehenä mun mummolle <3


 





Housut on Paapiin pehmeästä joustocollarista (kaavana tuttu OB:n Ropina). Pelkään, että näihin tulee heti polveen reiät, sillä kangas on todella pehmoista. Pienenä twistinä kolmionmallinen tasku.



Ettei menis ihan sinivoittoiseksi nämä mun ompelukset, tässä vaaleanpunainen yksisarvispeplum Verson Puodin söpöäkin söpömmästä trikoosta.


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ruusuja syksyyn

Piipahdin paikallisessa (eli Ippalassa) ostamassa alushamekangasta, mutta kuinka ollakaan, samalla hyllyllä pötkötti supersöpöä joustofarkkua. Kangashamsterin aivoillani keksin, että joustofarkku saattaisi kestää leikki-ikäisen polvissa paremmin kuin joustocollege tai trikoo. Sitä oli siis ehdottomasti saatava - ei kankaan kauneuden, vaan käytännöllisyyden vuoksi.



Kaavana on Ottobren leggarikaava Ropina. Lisäsin vain takataskut. Tein pöksyille kaveriksi peplumin. Ensin ajattelin somistaa peplumin tyllikukkasella, mutta ompeluhuoneen lattialla sattui lojumaan (muun roinan seassa) sydämen muotoon leikattu puuvillakangaspala, joka sopi väreiltään peplumiin...



Tyllikukkanen päätyi hiuspantaan.


Ja tältä kaikki näyttää Minean päällä.



Meillä muuten harjoitellaan potkupyöräilyä. Timo otti Minean pikkupyörästä polkimet ja apurattaat pois ja nyt kolmen illan lyhyen harjoittelun tuloksena alkaa tekniikka olla jo hallussa ja tasapaino löytyä. Lupasin Minealle, että jos hän oppii potkuttelemaan pyörällään, mennään sirkukseen. Näyttää siltä, että ensi viikolla päästään katsomaan pellejä ja sirkushevosia.

Tässä kuva iskän tuunaamasta pyörästä.





lauantai 3. tammikuuta 2015

Myyry iskee silmää

Mistä on opettajan joululoma tehty? - Koepinoista ja ompelusta. Välillä kun pääsee ompelemaan, jaksaa taas tarkistaa kokeita ja laskea arvosanoja ja suunnitella kevään kursseja. Sain viimeinkin vision Siiri ja myyry -joustocollegen suhteen. Siitä tuli mekko. Ja mekko sai kaverikseen vinoraitaleggarit. Kankaat hamstrasin Ottobreltä Rovaniemellä käydessäni.

Piirsin yhdelle myyryistä silmän auki, joten se iskee silmää.  Kaikilla muilla on silmät kiinni.


Löydätkö silmäniskun?

Leggarit on Ottobren Ropina-kaavalla (6/12) tehty ja mekko mukaelma Owl Princessistä (1/14).


Minea täytti joulupäivänä 4  <3

lauantai 16. elokuuta 2014

Päiväkoti alkaa

Hui! Minea aloittaa maanantaina päiväkodissa. Perhepäivähoidossa oli ihanaa, mutta meistä tuntui, että kohta 4-vuotias tarvitsee samanikäisiä leikkikavereita. Kesän verran kasvanut pirpana tarvitsee myös sopivia vaatteita, ja koska olen ollut lomautettuna tämän viikon, on ollut aikaa ommella. Ensimmäiseksi syntyi peruspaita Paratiisista. Sain haalittua palan tätä ihanaa kangasta kangasvaihtareilla. Sitä ei riittänyt ihan takakappaleeseen, joten sinne vaaleanpunaista trikoota. Minea toivoi nappeja, joten tein valenappilistan. Kaavana Ottobren Night Owl 6/09.





Ja sitten muutamat pöksyt. Ottobren Ropina (6/12) on meillä ollut se paras leggarikaava. Yllä olevan kuvan Kukkaset-leggaritkin on tehty sillä.


Mustat on joustocollegea (leikattuna väärään suuntaan) ja muut trikoota.



Kangasvaihtareilta mukaani halusi päästä myös Ullakon aarre -joustocollege, josta hämähäkeistä pitävälle tirppuselle syntyi leggarit.




Ja lopuksi vielä pihaleikkeihin(tai mustikkametsään) isoveljen risoista farkuista kierrätetyt housut. Säilytin alkuperäisen sivusauman, joten näissä ei ole etutaskuja ollenkaan. Takataskut kuitenkin laitoin. Vyötäröllä ja lahkeensuissa on resorit.





keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesäpäivän keltaista äidille ja tyttärelle

2 m keltaista Kukkasia-trikoota = mekko mulle, pitkähihainen paita ja leggarit Minealle.

Minealla on jo t-paitoja vino pino, joten plarasin Ottobret läpi sopivan pitkähihaisen mallin toivossa. Löytyihn se: Maxi Dot (1/14). Tykkään tehdä hiukan ylipitkiä hihoja, jotta paidat menee kasvuikäisellä pidempään päälle. Alkuperäisestä mallista poiketen tässä on siis pitkät hihat resoreilla. Olkapäät olisivat saaneet olla kapeammat, mutta ehkä niiden on tarkoitus ollakin ylisuuret...


Maltoin jopa tehdä taskut kuviokohdistuksilla. Resorin väri on Minean oma valinta. Itse olisin laittanut vaalean vihreät. Kivat ja pirteät nämäkin ovat.



Ja tässä leggarit (Ropina, Ottobre 6/12). Kivan kapea malli, joka sopii meidän rimpulalle.



Ja vielä oma mekkoni, johon väsäsin kaavan (kröhöm) ihan itse. Nooo, otin minä vähän mallia yhdestä ostomekosta, joka tosin on puuvillasta, ei trikoosta.


Yläosaa kiertää valkoinen resori. Tämänkin taskut sain kivasti kuviokohdistettua.


Lisää kuvia mekosta löytyy mekkoblogistani.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kesäistä settiä

Minean leggaripino on aika olematon. Koska pöksyjen ompelu on tylsää, innostuin surruttelemaan pöksyille myös kaverit. Näihin tunikoihin meni kivasti niitä tlkkuja, joista ei enää yksinään tulis muuta kuin ehkä pikkareita. Leggarit on kaavalla nimeltä Ropina (OB 6/12) ja kuvan tunika Speedy Girl koossa 74, joka käy kolmivuotiaalle mekon sijaan tunikasta.


Ja tämä tunika on Lucky Cat (OB 1/13) koossa 98 cm.


Vihreät kaprit on samalla kaavalla kuin raitaleggaritkin. Tein vain hiukan lyhyemmät. Ompelin lahkeisiin vihreää joustopitsiä somisteeksi.



Ja lopuksi sovituskuvia.





Tässä vielä kesäkuun kierrätysompelukset (lisää kuvia: kolttu.blogspot.fi):