sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hihat lyhenee

Se on kohta taas täällä - kesä! Nyt on se aika vuodesta, jolloin ompelukärpänen puraisee oikein kunnolla. Istuisin paljon mielummin ompelukoneeni kuin koepinon äärellä. Mistä aikaa ompeluksille? No, siivouksesta tietysti! Ikkunat on pesemättä, talo mullin mallin ja eteinen täynnä hiekkaa. Leikkimökki saatiin sentään tänään siivottua.

Olen ihaillut Ainolan lämpimänkeltaista Metsän liftarit -trikoota jo tovin. Kun huomasin sen olevan alennetulla hinnalla, se oli menoa. Kaavana on Ottobren Owl Princess pienillä muokkauksilla. Helma on mm. pidennetty mekkopituuteen ja hihat lyhennetty.



Eikö olekin iloinen kangas?


Keijukangas on Verson Puodista. Yllätyin siitä, kuinka pehmoista se on. Olen tehnyt tällä peplumin kaavalla (OB 1/15) mekkoja, ja tämä on nyt sitten ensimmäinen varsinainen peplum.


Ottobrestä talvella hankkimani jäätelökangas pääsi vihdoin vaatteiksi. Tein siskon pojalle t-paidan ja Minealle mekon. Kaavana on tässä Giant Apple (OB 3/14). Lisää kuvia löytyy mekkoblogistani.



Jämäkankaista sain vielä kasaan muutaman t-paidan.Jäätelö on ensin liimattu kaksipuoleisella liimaharsolla kiinni ja sitten ommeltu suoralla ompeleella ympäri.


Ikasyrin Pätmänistä oli jäänyt poikakuvio käyttämättä liian poikamaisena. Nyt se pääsi kummipojan paitaan. Hihat on Ullakon aarretta. Ajattelin, että ohut joustocollari toimisi trikoonkin kanssa.


Ja lopuksi vielä peplumin kaavalla tehty mekko. Tänään ulkona oli jo rapiat 11 astetta lämmintä. Voi kun mekkokelit tulis pian. Lisää kuvia tästäkin mekosta ja Hama-helmivinkki löytyy Kolttu tai kepponen -blogistani.







sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Mekko tyttärineen

Mekkoja mekkoja mekkoja.

Tämä ensimmäinen on tehty Ottbren peplumin kaavalla pidentäen helmaa mekkopituuteen. Avainnauha on tehty Pikkupiltin silitysarkeista. Helmassa on puuvillapitsiä. Tästä tuli heti Minean lempimekko. Tässä ollaan käymässä mun työpaikalla. Mullakin on avaimet kaulassa töissä.


Ja sitten se ihanista ihanin... Frozen-tyylinen prinsessamekko. Tästäkin tuli heti lemppari. Kaavana Mekkotehtaan Katariina. Helmaa ja selän takapaneelia on vain pidennetty ja laahus lisätty. Giltterit senkun pöllyää, kun laahusta vähän heilauttaa - mikäpä sen kivempaa!


Äidillekin oma mekko. Hiukan arkisempi sellainen, ilman glitteriä. Kietaisumekon kaava on ikivanhasta (5/08) Suuresta Käsityölehdestä. Miten se muuten taipuu? Pitäisikö sanoa Suuri Käsityölehdestä? Tää Talvipuutarhassa-jersey sopii mun mielestä kietaisumekkoon täydellisesti.



Ulkona tarkenee nippanappa lyhythihaisessa, kun pysyy auringossa. Tänään näkyi jo ensimmäiset kärpäsetkin.


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pipoja papupäille

Olen jo pitkään halunnut kokeilla ruusukkeen tekoa. Teko-ohje löytyi Mersian blogista. En tosin käyttänyt kuminauhaa rypytykseen, vaan rytistin soiron ihan vain ompelulangalla.Heti, kun sain nämä kevyemmät kevätpipot valmiiksi, elohopea putosi -15 asteeseen. Onneksi en tehnyt bikineitä.  Olis varmaan tullut järkyttävät paukkupakkaset.

Sininen pipo on trikoota, punainen joustofroteeta ja musta joustocollegea. Vuorina näissä on kaikissa trikoota. Minea toivoi rusettipipoa, mutta minusta tuo ruusukkeellinen on paljon sievempi.






lauantai 31. tammikuuta 2015

Oktonauttikemut

Oktonauttifanille teemasynttärit. Synttärisankarilla oli yllään jo vuosi sitten tekemäni Oktonauttimekko. Näihin kemuihin en ehtinyt ommella mitään. Aika meni koristeita värkätessä ja oikean värisiä servettejä metsästäessä.


No joo, onhan nuo kalakeksit todella kotikutoisen näköisiä, ja näiden tässä yllä on tarkoitus olla ostereita, joissa on sisällä syötävä helmi. Oktohälytys-kakku on tehty suklaakakkupohjalla. Leikkasin paperista päälle tuon kuvan ja sirottelin aukkoihin tomusokeria. Nopeaa ja helppoa!

  

Kakkukuva on tilattu Englannista. Se on sellaista paksumpaa riisipaperia. Toimitus oli nopeaa ja kuvan käyttö helppoa. Levitin kakun päälle ensin ohuen kerroksen Dr.Oetkerin Cup Cake toppingia ja kuvan sitten siihen päälle. Kuva pehmeni muutaman jääkaappitunnin jälkeen sopivan pehmeäksi, mutta värit eivät levinneet. Lahjapussukat on tulostettu netistä ja taiteltu ja liimattu pussukoiksi. Sisällä on delfiini-tatuointi, kalatarra, meriaiheinen leimasin, itsetulostettuja laastaritarroja, muutama suklaakolikko ja xylitolpastilleja.

  

Merilevä ja meduusan lonkerot on tehty kreppipaperista. Kalat askarreltiin päivänsankarin kanssa paljeteista, kartongista ja kimalleliimasta.



Eteisessä juhlijoita otti vastaan pari meduusaa ja merilevää. Peiliin maalasin lasiväreillä meritähtiä ja merihevosen.


Juhlien kohokohta taisi olla pinjata. Se on tehty ilmapallon päälle sanomalehtipaperista (2 kerrosta), liisteristä ja sinisestä kreppipaperista (3 kerrosta). Evät on pahvia ja ne teipattiin palloon kiinni. Reikä jätettiin tuohon eteen ja pallon puhkaisun ja karkkien sisäänlaiton jälkeen siihen liimattiin päälle oktonauttimiehistön kuva. Pienenä vinkkinä sanottakoon, että märästä kreppipaperista lähtee kauheasti väriä ja se EI lähde pesussa käsistä pois. Ehkä kätevämpää olisi ollut vain maalata sanomalehtipeitteinen pinjata sinisellä maalilla. Yllättävän kestävä tuosta tuli, vaikka ohuthan se on. Pinjataa taottiin usean lapsen voimin pitkän aikaa, ennen kuin karkit lensivät.




Kutsutkin askarreltiin tietysti itse, kuoria myöten.


  

lauantai 3. tammikuuta 2015

Myyry iskee silmää

Mistä on opettajan joululoma tehty? - Koepinoista ja ompelusta. Välillä kun pääsee ompelemaan, jaksaa taas tarkistaa kokeita ja laskea arvosanoja ja suunnitella kevään kursseja. Sain viimeinkin vision Siiri ja myyry -joustocollegen suhteen. Siitä tuli mekko. Ja mekko sai kaverikseen vinoraitaleggarit. Kankaat hamstrasin Ottobreltä Rovaniemellä käydessäni.

Piirsin yhdelle myyryistä silmän auki, joten se iskee silmää.  Kaikilla muilla on silmät kiinni.


Löydätkö silmäniskun?

Leggarit on Ottobren Ropina-kaavalla (6/12) tehty ja mekko mukaelma Owl Princessistä (1/14).


Minea täytti joulupäivänä 4  <3

tiistai 30. joulukuuta 2014

Suomuja

Minea sai synttärilahjaksi Arielin. Sillä ei ollut pyrstöä, vaan hame, joten ei muuta kuin pyrstön tekoon. Hiukan huvitti kangaskaupassa, sillä pyrstötarpeet ostettuani seuraava asiakas tarvitsi oranssia villalankaa vieheitä varten.


Kangas on suomumaisesti kuvioitua loimusamettia, joka joustaa juuri sopivasti. Mitään tarrakiinnitystä ei siis tarvittu taakse. Itse pyrstö on taftia, johon tikkasin päälle. Nopein ompelus ikinä. Ei tainnut mennä edes puolta tuntia.





keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kierrätystä kaappien kätköistä

Kierrätystuunausta pukkaa... Laatikon pohjalla on lojunut pari metallista ruusukulmakehystä, joiden kuvat ovat siirtyneet, ei manan majoille, vaan modernimpiin kehyksiin. Sitten se idea iski. Monta vuottahan sitä olikin odoteltu. Lasin päälle liitutaulutarraa ja tsädäm - pikkuriikkinen liitutaulu on valmis. Tämä on juuri sopiva keittiön pöydälle. Voin jo kuvitella tekstit: tyhjennä astianpesukone--- muista bussiraha --- osta kahvia  taululle tai ehkäpä jopa hempeilyä: pusi pusi kulta --- illalla elokuviin --- hyvää koulupäivää--- oot ihana.


Käyhän katsomassa myös Minean kanssa väsäämämme Oktonauttipeli.

Sitten vielä pikainen peikkomekko-ompelus Minean tanssikoulun esitystä varten perjantaille. Kaavana on Ottobren (3/14) Giant Apple ilman hihahärpäkkeitä. Tässäkin on mukana kierrätystä, sillä tein itselleni tästä ruskeasta joustofroteesta paidan, mutta en sitten tykännytkään siitä: en väristä, enkä mallista. Paita päätyi saksien armoille ja sai uuden elämän peikkomekkona.



Häntä on tekonahkaa.